perjantai 2. tammikuuta 2015

Miksi meillä on ollut hiljaista käsityörintamalla?

Vuosi 2014 oli jonkinasteinen hullunmylly, ja jollain tapaa hullu täytyy olla, että siitä selvisi hengissä.

Vuoden aikana neulominen jäi vähän vähälle, kiloja tuli lisää. Kolme seuraavaa kuvaa kertovat miksi.

työstövaihe

Lopputulos: Pro Gradu -tutkielma, palautettu 18.12.2014

N. 1000 henkilöjäsenen yhdistyksen puheenjohtajuus tuli päätökseen 31.12.2014

Vuosi 2014 piti sisällään tähän astisen elämäni kaksi suurinta haastetta.

TYT:n eli teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen puheenjohtajuus oli hieno tehtävä, mutta äärimmäisen rankka.

1½ vuoden työ, 40 opintopistettä ja akateeminen vauvani päätyi palautukseen juuri ennen joulua. Gradun tekeminen oli antoisaa ja rankkaa, mutta nyt voi tosissaan olla mahdollista, että olen maisteri keväällä 2015.

Mikäli vielä seuraat mitä hännättömän pään alueella tapahtuu, niin kerrothan siitä kommentissa. Olisi kiva tietää seuraako tätä kovin hiljaista blogia vielä joku. :)

5 kommenttia:

  1. Eläköön valmistuneelle gradulle!

    VastaaPoista
  2. Hahaa, yhä täällä roikutaan! Isot onnittelut sinne :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin käyn vähän väliä kuikuamassa, että onkos eloa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kävit oikeaan aikaan, juur sain tänään tehtyä vaihteeks ihan käsityöaiheisenkin postauksen!

      Poista

Kommentti on kiva, mutta kerro myös kuka olet. :)