torstai 24. lokakuuta 2013

Uuden opettelua

Maailmassa on paljon asioita joita en osaa. Käsitöidenkin saralla on vielä paljon asioita joita en osaa. 

Yhtenä iltana pohdiskelin, että "voisin opetella tekemään lapaset peukalokiilalla." Ja "voisin opetella tekemään kirjoneuletta. Oon sen joskus osannut, ja voin oppia sen uudestaankin." Lisäksi vielä "voisin opetella Magic Looppaamaan." ja "Voisin vihdoin opetella sukat varpaista varteen."

Niin sitä päädyttiin suunnittelemaan opettelua. Ensimmäisenä noista päätin kokeilla Magic Loopia. Malliksi valikoitui kynsikkäät, sukkien kantapäät hirvitti ajatuksena alkuun ihan liikaa. 

tähän on päästy
Muutaman yrityksen ja erehdyksen ja parin tunnin ähertämisen jälkeen idea oli selvä ja kaikki alkoi sujua. Idea oli selvä jo kyllä aiemmin, mutta kädet ei aina tehneet sitä, mitä pää halusi niiden tekevän. Mutta nyt hurruutellaan jo niitä kuuluisia peukalokiiloja, homma etenee!

Ja opettelulistaan lisätään vielä monta muuta asiaa, jotka liittyvät rakkaaseen harrastukseen ja tulevaan työhön. Pääsin määräaikaiseksi Lankamaailma nordiaan. Vielä ei ole työsopimuksessa mustaa valkoisella, mutta ensimmäisestä työvuorosta on jo sovittu. Siinäpä sitä sitten on opeteltavaa, lankakaupan tyttönä.

1 kommentti:

  1. Wau, onnea työpaikasta. Itse miettinyt että lankakauppa tai joku askartelupuoti olisi mun unelmatyöpaikka. Ehkä vielä joskus!

    VastaaPoista

Kommentti on kiva, mutta kerro myös kuka olet. :)