sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vihreää.

Meillä on neulottu. Mutta unohdettu blogata. Mutta nytpä tulee taas tuhti katsaus siitä miten hännätön pää on laitettu mutkalle. Ja tämän postauksen jälkeen kenellekään ei jää epäselväksi se, mikä väri miun silmää miellyttää eniten....

kuva on huono, mutta luonnossa tuo vaate on <3
Lanka: Novita Luxus Cloud
puikot: 6mm

Ensimmäinen ohje, josta oikeesti maksoinkin jotain. Tää yhtenä viikonloppuna alko huudella niin hirveellä voimalla, että eihän siinä vaihtoehtoja jäänyt. Ja neuletahdistakin kertoo se, että paita valmistui 12 päivässä Ravelryn mukaan. Lanka oli ihanan pehmeää ja mukavaa neuloa. Ainut päänvaiva tuli kerän vaihdoista, jotka eivät nyt niin siistejä ole kuin olisi voinut olla.. Mutta idlewood on ihana ja lämmin. <3 Voi olla että joskus vielä neulon toisenkin, saapa nähdä. Haaveissa tosin tällä hetkellä niin monta muutakin neuletta etten tiedä miten ne kaikki ehtisi neuloa..

mossukkainen hämärissä
 Myssynen eli Meri Markuksen mohairmossukka (ulla 1/13)
lanka: novita Rose mohair
puikot: 5mm

Meri eli paremmin tunnettuna koi kirjoitteli ohjeen ja nakkasi sen miulle koeneulottavaks jo ennen joulua. Kaikkien muiden neuleiden tunkiessa edelle, mossukka jäi vähän varjoon ja muistin sen kaivaa vasta vähän ennen uuden ullan ilmestymistä. Mossukka on kiva. Ja se on lämmin. Ja siihen riittää yksi jämäkerä Rose Mohairia. Joten näitä voisi neuloa toisenkin, siskolle. Mutta odotellaanpa taas, koska se edellisen piponsa hävittää.. :D

yksinkertainen on kaunista
Triangelihuivi omasta hatusta
lanka: mysteerivilla, värjäys by asarum eli yarngrimoire
puikot: 4mm

asarum on ehdottomasti miun suosikkivärjääjä ja irkkituttuina ollaa tutustuttu enemmänkin. Siksi uskalsin huudella kun äitini varastoista löysin taas tympeetä kaurapuuronväristä ohutta villaa, että pistätkö noidankattilaan. Ja takaisin tuli taas ihanaa vihreää mystiikkavillaa. Villaa siis lanka selvästi on, mutta mistä ja millaista siihen en osaa vastata. Erään kerran tylsyyksissäni pistin puikoille yksinkertaisen kolmiohuivin joka oli hyvä luento ja bussimatkaneule. Pienen pingotuksen ja kuivattelun jälkeen huivi pääsi kuvaan asti. Odottelee vielä minne päätyy, tiedä vaikka jonkun kaverin kaulalle tässä joskus.

note to self: ei kirjavia lankoja kuviollisiin rätteihin.
tassurätti eli Paw by Amy-Lynne Mitchell
lanka: Colorado multi-color
puikot: 3,5mm

Erästä lätkäpeliä kuunnellessa kävi ottamaan päähän sukan neulominen. Joten nappasin varastoista yhden puuvillakerän ja rättiohjeen. Rätti valmistui pelin aikana, mutta totesin ettei toistamiseen kirjavaa lankaa tällaiseen kuviolliseen rättiin. Tästä iski innostus ja rättejä rupesi syntymään liukuhihnalta. Ja kaivoin ravelryä ilmaisten ohjeiden toivossa. Nyt on varastossa jos sun vaikka mitä, puuvillan kulutus hyvässä vauhdissa.

tennessee ei lopu koskaan....
Rättejä rättejä rättejä: Grandmother's Favorite by Traditional Design
lanka: novita tennessee
puikot: 4,5mm

Joo, näitä rättejä alko syntyä. Mutta kun se on niin helppoa ja voi neulasta rivin kaks bussissa, tai päivystellessä virastossa tai! Ja näitä tarvitaan. Kuvan kolme rättiä saattavat saada jatkoa, tennesseetä oli ensimmäisestä kerästä vielä pieni nöttönen jäljellä.


Koitan parantaa bloggaustahtiani. Ihan totta koitan. Mutta.... Kyllä koitan. Samoin koitan tyhjentää lankavarastoani ennen muuttoa. Lankalakko alkoi vahingossa, ja päätin tehdä siitä todellisen lakon muutttoon asti. Tuleepahan pengottua omat laatikot läpi, ja aika usein sieltäkin löytyy jotain neulottavaa.